sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Maailman ja median muokkaussuhde

Aloittelin lukemaan tenttikirjaamme, tosin montaa sivua en kerennyt lukemaan ennen kuin piti tulla tänne vuodattamaan ja kysymään teidän mielipiteitänne :) Kirjan osio on nimeltään Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet, ja sen kirjoittajia ovat Reijo Kupiainen, Sara Sintonen ja Juha Suoranta.

Kirjan mukaan 1950-1960-luvuilla median vaikutukseen uskottiin toden teolla. Elokuvilla ajateltiin voitavan jossain määrin hallita massoja oli sitten kyse propagandasta tai mainoksista. Voimmeko silti ajatella, että tänä päivänä uskomme asioista aivan toisin?

Nykyään varsinkin väkivaltaisten pelien ja televisio-ohjelmien pelätään vaikuttavan erityisesti lapsiin ja nuorisoon. Ei ehkä ala-ikäisiin suurina massoina, mutta ainakin yksittäisiin ihmisiin. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että jos jotain pahaa tapahtuu, keskusteluun nousee aina myös "paha media". Tämänhetken "järkevä totuus" asioista tuntuu  olevan se, että jos yksilöllä on turvaton ja paha olla, niin media, varsinkin väkivaltainen sellainen, voi imaista lopullisesti mukaansa.

Jos jätetään väkivalta hetkeksi pois tarkastelusta, niin millä muilla tavoilla median voisi ajatella vaikuttavan meihin (kaikenikäsiin)? Näemme jatkuvana virtana kuinka televisiossa ihmiset käyttäytyvät, ratkaisevat ongelmiaan, ja elävät päivittäistä elämäänsä. Näemme miten he pukeutuvat ja mitä he ihannoivat. Jossain määrin se varmasti vaikuttaa, sillä ihmiselle on tyypillistä jäljitellä muita. Kuinka mediakriittisiä te lukijat koette olevanne? Oletteko huomanneet median vaikutusta, vai onko se mahdollisesti vain lasten ja medialukutaidottomien ongelma?

Lähteet: Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007

3 kommenttia:

  1. Kyllä media vaikuttaa. Hyvin usein tosin puhutaan negatiivisista vaikutuksista. Voisiko löytyä median positiivisia vaikutuksia? Esimerkiksi pikku-kakkosen heikkojen jäiden varoitus..?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Mites tuo kyseinen pikku-kakkosen varoitus, eikö siitä ole jäänyt joillekin "traumoja"...? Aina silloin tällöin törmää yhteisöihin aiheesta, esimerkiksi Facebookissa: "Varokaa heikkoa jäätä -trauma", jäseniä 6120.

    VastaaPoista
  3. Hyviä kysymyksiä, Sini! Koetan väittää itselleni, ettei media juurikaan minuun vaikuttaisi esimerkiksi pukeutumisen suhteen. Mutta kun tarkemmin tarkastelen vaatekaappiani, löydän (etäisiä :-)) merkkejä trendien seuraamisesta.

    VastaaPoista