keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Onko internet-sivuilla siis 'osoite'?

Kolmannen välitehtävän aiheena oli muistella omia kokemuksia mediakasvatuksesta formaalin koulutuksen puitteissa. Heti ensimmäisenä tuli mieleen yläasteen aikaiset tietotekniikkatunnit. Eräänkin tunnin aiheena oli muistaakseni powerpoint-esitykset. Opettaja yritti kyllä parhaansa, mutta opetuksesta paistoi läpi se, että hän oli vain opetellut ulkoa mitä piti milloinkin painaa. Suurimmalle osalle meistä oppilaista ohjelma oli jo entuudestaan tuttu. Lopulta me oppilaat aloimme sitten neuvomaan opettajaa :)

Ala-asteen puolelta muistuu mieleen ihan samantapaisia asioita. Opettaja yritti näyttää meille miten käytetään internetin hakukonetta. Hänellä oli jotenkin mutkikas polku hakukoneelle, piti käyttää kaikenmaailman pikakuvakkeita ja linkkejä joiden avulla pääsi eteenpäin. Opetimme hänelle sitten, että esim. kirjoittamalla osoiteriville www.altavista.com pääsee suoraan yhdelle hakukoneelle. Opettajalle koko osoiterivi oli jotenkin mysteeri, ja hän kyseli meiltä epäluuloisesti mistä ne osoitteet muka sitten tietää.

Kummallakin koulutasolla oppilaiden väli- ja hyppytuntikäytössä oli joitakin tietokoneita. Niillä sai pelata, tosin mieluusti jotain oppimiseen liittyviä pelejä, ja myöhemmin myös selata internetiä. Monilla ei ollut siihen aikaan vielä tietokoneita kotona, joten koulun koneet varmasti auttoivat arkipäiväistämään tietokoneen käyttöä monille. Mistään internetin vaaroista tms. ei silloin juuri puhuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti