Harmitonta pilailua vai ikuiset arvet?

Nettikiusaaminen on usein jatkoa koulukiusaamiselle. Kasvottomana on helpompi olla ilkeä, varsinkin kun vanhemmat loistavat poissaolollaan ja ilkeilyt ja kuvat niittävät julkisuutta. Mutta voisiko kasvottomana myös mennä helpommin väliin, kieltäytyä katsomasta vierestä? Rohkeita arjen sankareita kaivataan!

Kiusatun kannattaa tallentaa saamansa kuvat ja viestit todistusaineistoksi. Nettipalvelusta riippuen on mahdollista esim. estää tietyltä henkilöltä tulevat viestit, ilmoittaa ylläpidolle väärinkäytöstä, tai jos lakia on rikottu niin ilmoittaa poliisille. Kaikki eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi, että lain mukaan vaikkapa toista loukkaavan kuvan julkaiseminen netissä on laitonta.

   Joka oikeudettomasti
  1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
  2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
 Rikoslaki, 24: 8 §

MLL:n sivuilta löytyy tästäkin aiheesta havainnollistavaa matskua: http://vanhemmat.mll.fi/lapsetjamedia/nettielamaa_videot_01.php

Parasta olisi tietysti saada (netti)kiusaaminen ehkäistyä ennen kuin se alkaakaan. Hyvä projekti vanhemmille/sisaruksille/ym. voisi olla se, että he menevät yhdessä lapsen/nuoren kanssa vaikkapa keskustelupalstoille. Vanhemmat voisivat opettaa miten ollaan fiksusti vuorovaikutuksessa, ja nuoret voisivat opettaa vanhemmilleen netin teknistä puolta.

Vaikka nyt on ollutkin puhe nuorista, niin myös aikuisten on hyvä välillä pysähtyä miettimään tekemisiään netissä. Ei aikuinenkaan saa haukkua toisia blogissaan, tai levittää "hassuja" kuvia työtovereistaan tms. Olkaa kiltisti! :)

Lähteet: Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007

Väkivaltaviihde (varsinkin pelit)

Heitän nyt oman lusikkani soppaan nimeltä pelit. Nykyään ihmiset kuluttavat suuren osan ajastaan medioiden äärellä, monet vieläpä väkivaltaisten medioiden äärellä. Katsotaan raakoja elokuvia, pelataan ammuskelupelejä... Monelle tulee varmasti heti mieleen tämänkaltaisia ajatuksia (kurssikirjan s. 107):

Kansakunnan ”moraalinvartijat” näkevät Fridlundin (1989, 175) mukaan ilman muuta selvänä, että esimerkiksi väkivaltaelokuvat tekevät lapsista ja nuorista väkivaltaisempia tai aiheuttavat muita haitallisia vaikutuksia, vaikka kokeiden kautta saatuja tutkimustuloksia ei voida lainkaan samassa mittakaavassa pitää itsestään selvinä.

Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, että onko kaikki "aggressiivisuuden lisäys" sittenkään pahasta? Joillekin yksilöille saattaa olla jopa positiivista oppia näyttämään ja purkamaan myös pahoja ja kiellettyjä tunteitaan, kuten vihaa. Pahat tunteet voi tietysti yrittää kieltää, mutta ei niitä noin vain pysty kadottamaan, vaan tunteet jäävät salaisiin ajatuksiin.

Pelien moraalittomaan maailmaan liittyen voisi ottaa myös sellaisen kysymyksen Maria M.:n blogista, että voiko pelien avulla kehittää moraaliaan? Varsinkin nettiroolipeleissä voi oppia myös sitä kuinka kiva on saada apua ja auttaa muita, ja hyvällä säkällä jotain pelissä opitusta voi siirtyä arkielämäänkin.

Monessa koulussa oppilaita on opetettu lukemaan elokuvaa toteuttamalla itse jokin pieni elokuva. Näin oppilaille selviää moni asia elokuvien mystisestä maailmasta. Kurssikirjassa tätä taidettiin kutsua osallistumalla oppimiseksi. Samantien koulussa voitaisiin tehdä oma pieni peli. Kuulostaa ehkä haastavalta, mutta on olemassa esim. valmiita pohjia joiden avulla pelejä voi tehdä, kaikkea ei siis tarvitse itse ohjelmoida. Siltikin pelin tekeminen on ehkä vaikeampaa kuin elokuvan, jos ei muuten niin ihan vain siksi, että niitä ei juuri olla vielä tehty kouluprojekteina. Ehkä tällaisen projektin voisi aloittaa perustamalla kerhon asiasta.

Jouni K. kirjoitti blogissaan mm. siitä miten vähän aikuiset peleistä tietävät. Jos vanhemmat tutustuisivat peleihin ja olisivat itse päässeet pelimaailmaan sisään, niin he voisivat paremmin toimia jälkikasvulleen ns. majakkana, joka opastaa karikkojen ohi.

Monilla aikuisilla tai miksei nuoremmillakin ei-pelaajilla voi olla sellainen käsitys, että he eivät osaa pelata. Se voi olla yksi syy siihen miksei ikinä pelaa. Voin kertoa lohdutukseksi, että ei kukaan osaa automaattisesti pelata, sitä pitää vain avata peli ja lähteä tutustumaan siihen. Kurssikirjassammekin s. 55 kiteytetään asia osuvast: "Pelin osaaminen on osallistumisen ja pelaamisen tulos, ei pelaamisen edellytys." Nyt siis kaikki hankkimaan omakohtaista tietoa peleistä! Myös niistä pahoista ammuskelupeleistä.

Lähteet:
Mediakasvaja-blogi
Heijastuspinta-blogi
Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007
Luennot (tää unohtuu aina merkitä :)

Mediakasvatus matematiikassa osa II

Syyskuun lopulla kirjoittamani postauksen Mediakasvatus matematiikassa jälkeen ajatus mediakasvattamisesta matematiikan opettajan näkökulmasta jäi hautumaan mieleeni. Opetusharjoittelussa huomasin, että eräällä atk-kurssilla käytetään kurssin omaa wikiä, jota opettaja ja oppilaat rakentavat kurssin aikana. Kurssikirjan luvut Yleisestä mediaosaamisesta paikalliseen ja yhteisölliseen mediaosaamiseen, Kuvaa ymmärtämään – visuaalisen mediatajun ja -taidon opettamisesta,ja Mediakasvatus oppilaitosinstituution yhte(nä)isenä alueena ovat toimineet lähteenä.

Kurssikirjamme sivulla 76 todetaan sama asia, minkä luin jo aiemmin kurssin alussa jonkun kurssilaisen blogista (en muista enää kenen):

"Tietyissä oppiaineissa, kuten yhteiskuntaopissa, kuvataiteessa ja äidinkielessä ja kirjallisuudessa, mediakasvatus substanssina on ollut luontevampi osa opetussuunnitelmaa kuin esimerkiksi matematiikassa."

Paineita, paineita. Kuitenkin myös matematiikassa mediaa voidaan käyttää oppimisen apuna, kuten aiemmassa blogipostauksessani mainitsin (lisätehtävät, lisätieto, kriittinen suhtautuminen mediaan).

Kurssikirjassamme puhutaan osallistumalla oppimisesta, sekä siitä miten sosiaalinen media olisi hyvä integroida osaksi opetusta ja opiskelua. Kurssiwiki voisi hyvin toteutettuna tukea tätä, oli kyse sitten minkä tahansa aineen kurssista. Näin saataisiin aktivoitua nykyteknologian mahdollistamaa luovuutta ja toimijuutta opiskelijoissa.

Kurssin aihepiirien ympärille kootun wikin hyviä puolia olisivat esimerkiksi asioiden lajittelu ja linkittäminen toisiinsa. Oppilaat voisivat "tagata" kurssin asioita toisiin matemaattisiin käsitteisiin, jotka jotenkin liittyisivät asiaan, omien assosiaatioidensa perusteella. Tätä kutsutaan folksonomiaksi, eli "kansanomaiseksi lajitteluksi".

Mitä ongelmia kurssiwikin kanssa sitten saattaa tulla, ja millaisia ratkaisuja niihin voisi olla? Yksi ongelma voisi olla se, että miten inspiroida opiskelijat käyttämään ja täydentämään wikiä aktiivisesti. Wikin käyttäminen voisi olla vaikkapa pakollinen osa kurssia, tai siitä voisi saada lisäpisteitä kokeeseen aktiivisuuden mukaan.

Entäpä sitten, jos joku oppilas saa päähänsä kumittaa toisten työt? Wikeissä on yleensä toiminto, jolla voi kumota muutoksia, samoin wikin historiaan jää tieto jokaisesta muokkauksesta ja muokkaajasta.

Pitäisikö kurssiwikin olla julkinen, vai kurssin sisäinen? Kannatan kurssin omaa, sillä silloin kynnys kirjoittaa sinne on matalampi. Toisaalta ideaa voi kehitellä myös tästä eteenpäin, kurssin lopulla voitaisiin vaikka valita paras wiki-sivu ja muokata se julkaisukelpoiseksi, ja sitten laittaa se suomenkieliseen Wikipediaan. Se voisi tuoda lisäarvoa ja kiinnostusta oppilaille.

Lähteet: Kynäslahti, Kupiainen & Lehtonen (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007

Mediapaasto: FAILED!

Välitehtävänä oli pitää vuorokauden mittainen mediapaasto. Luennoitsija vihjaisi, että myös esim. illanmittainen mediapaastokin kelpaa, jos pitää hoitaa opiskeluja päivällä.

Yritin kyllä, monena eri päivänä. Ei siitä vain tullut mitään. Joka päivä on pitänyt avata kone opiskelua varten. Surullisinta on, että sitten kun vihdoin on vapaa-aikaa, niin en oikein keksi muuta aivojen nollausta kuin pelaaminen, netissä surffailu, lehdet, kirjat, televisio,... Etukäteen olin ajatellut, että voin vaikka lähteä kavereille, tai lenkille, mutta ei sitä illalla myöhään enää viitsinyt. Enkä jaksa edes aloittaa kertomaan kuinka hyvin (epä)onnistuin puhelimen sulkemisessa.

Vielä viimeisenä epätoivoisena yrityksenä vietin tänään aamun ensimmäiset puolitoista tuntia ilman tietokonetta. Ei siis edes ilman mediaa. Luin lehteä, ja väsäilin pulmakuutioita:

Mediapaasto olisi saattanut onnistua vaikka kesälomalla, kun olisi enemmän vapaa-aikaa kuin 2h. No, se selittelyistä, lopputulos oli joka tapauksessa utterly, completely, entirely FAILED! :D

Herättihän tämä joka tapauksessa ajatuksia. Tiesin, että olen koukussa, mutta kuinka pahasti!

PS. Monet ovat kommentoineet blogeissaan kuinka hyvää teki pitää mediapaastoa. Täytyy sanoa, etten ihan ymmärrä tätä. Ymmärrän sen korkeintaan vaihteluna, arjen rutiineista irti pääsemisenä. Sitä voisi toisaalta olla vaikkapa lomamatka, tai jonkin muun uuden asian kokeileminen.

Kuvien media, median kuvia

Nämä välitehtävät tulevat nyt vähän väärässä järjestyksessä, raportoin nyt ensin välitehtävä 8:n, ja sitten siirryn pitämään tai ainakin yrittämään mediapaastoa (välitehtävä 7).

Välitehtävä 8:n aiheena oli tutkailla ympärilläni olevia kuvia. Kun tässä kotona katselen ympärilleni, näen murolautasen kuvan muropaketissa, valokuvia hyllyssä, lehtiä, kirjoja, dvd:itä, pelejä, muita tuotteita,... Kaikki koristeltu kuvin. Samoin meni minne vain "sivistyksen pariin", kuvat ovat valloittaneet alaa: yleiset merkit kuten liikennemerkit ja opasteet (ks. Riikan blogi), ruokatavarat kaupoissa ja yleinen kaupunkikuva mainoksineen (ks. Onden mietteet), jne.

Kauniit kuvat vaikkapa ruokatavaroissa ja pelien kansissa herättävät ainakin minussa ostohalua, toisaalta opiskelijana valitsen usein silti sen kaikkein halvimman. Halvimmassa ei yleensä ole juuri panostettu visuaaliseen ulkonäköön, jonka suunnitteleminen ja toteuttaminen maksaisi liikaa. Toisaalta on saman hintaisissakin tuotteissa eroja ulkonäössä.

Otan esimerkiksi pari näytönohjainta, Club3D:n Radeon 4770 ja XFX:n Radeon 4770. Periaatteessa ihan sama tuote kahdelta eri valmistajalta, mutta paketeissa on aika suuri ero. Club3D:n näytönohjain on pakattu vaatimattomaan, kuvattomaan, mustaan, ohuesta pahvista tehtyyn laatikkoon. XFX:n boksi puolestaan on hyvinkin houkuttelevan näköinen, ympäriinsä jonkinlaisilla scifi-henkisillä palkeilla (huom. ei tyttöjä!) kuvitettu, ja paksummasta pahvista tehty. Hinnat näyttäisivät vaihtelevan puolin ja toisin, mutta periaatteessa ne ovat saman hintaisia. Kumman ottaisin kaupasta mukaan? XFX:n.

Millainen mediaympäristöni sitten olisi ilman kuvia? Jaa-a, vaikea kuvitella televisiota ilman kuvaa (radio...), pelejä ilman kuvaa, kirjoja-- okei kirjoissani ei ole ollut pitkään aikaan kuvia :D Mutta varmaan olisi tylsemmän näköistä, jotenkin virikkeettömämpää. Ei se välttämättä huono olisi, ehkä tulisi enemmän tehtyä jotain muuta kuin puuhattua median äärellä.

Kuuntelin televisiota. Laitoin sen päälle ja yritin arvata mitä ohjelmia parhaillaan pyörii. Ensimmäiseltä kanavalta tuli hetki puhetta, ja sitten Emmerdalen musiikki. Ainakin jotain jäi siitäkin ohjelmasta jäljelle vaikka kuvan otti pois. Samaten muilla kanavilla, ääni välittää melko paljon viestejä. Rikostarinassa puhutaan aivan eri tavalla kuin komediassa. Samoin taustamusiikki tai sen puute luo tunnelmaa. Televisio-ohjelmia ei kuitenkaan ole tehty toimimaan ilman kuvaa, eikä pelkkä ääniraita välitä kaikkea informaatiota mitä kuvassa näkyisi (ilmeet, jokin tärkeä esine mikä nähdään mutta siitä ei puhuta, jne...)

Näin huonosti otetut kuvat saattavat

heikentää sisällön luotettavuutta :D

Viimeisenä osiona oli tutkia lehtiä. Selailin Aviisia, Opettajaa ja Mikrobittiä, ja kaikissa oli lähes joka sivulla ainakin jonkinlainen kuva. Kuvilla kiinnitetään huomio, tuetaan tekstiä, tai täytetään tilaa. Ilman kuvia nämä kolme lehteä tuntuisivat raskaammilta lukea, aivan kuin tekstiä olisi enemmän.

Nyt mediapaastolle.